Kaikki Rallin kuvat © AK, kiitos!
|
virtuaalihevonen/a sim-game horse
Ralli syntyi pienelle maalaistallille, jossa siitä oli kaavailtu perheen kasvavalle lapselle harrasteratsua. Hontelo varsa nimettiin lapsen lempipokemonin mukaan Raltsiksi. Rallista kuitenkin tuli liian iso perheen käyttöön sen vain jatkaessa ja jatkaessa kasvuaan, jolloin se päätettiin myydä läheiseen ratsastuskouluun. Siellä jo alunperin hyväluontoinen Ralli oppi tuntiratsuna toimimaan kaikenlaisten ratsastajien käsissä ja siitä tulikin pian yksi ratsastuskoulun luottoratsuista.
Ratsastuskoulu joutui lopettamaan toimintansa Rallin ollessa neljätoistavuotias, jolloin ruuna joutui uudestaan myyntiin. Myynti-ilmoituksesta Rallin löysikin tälle vanha tuttu Kaisla, joka päätti ostaa tämän omakseen, ja näin kaksikon matka alkoi.

Ralli on kaikin puolin ja yksinkertaisesti vaan ihana. Helposti käsiteltävä, pomminvarma joka tilanteessa ja tekee aina mukisematta sen mitä pyydetään. Juuri sitä tyyppiä, joka hyppäisi alas sillalta kavereiden perässä kyseenalaistamatta asiaa ollenkaan. Ja herran kavereitahan ovat kaikki mahdolliset tyypit mitä maailmasta löytyy, niin omasta omistajasta naapurin tätiin ja naapurin tädin kukkapenkissä olevaan kiveen asti. Ralli pörisee ja puhisee innoissaan jokaiselle, joka tarhan tai karsinan ohi kävelee, ja rapsuteltaessa tunkee pusuttelemaan kuin paraskin sylikoira. |
Rallin voi helposti luottaa vaikka pikkulasten hoidettavaksi, sillä ruuna kestää kaikenlaisen harjan vetämisen, korvien vääntelemisen ja vatsan kutittelemisen. Lähinnä se vain torkkuu paikoillaan harjauksesta nauttien, vaikka ympärillä olisi mitä hälinää. Karsinassa voi helposti olla sen tuhat ja yksi ihmistä puunaamassa ja varustamassa, eikä päiväunille eksynyt hevonen ole moksiskaan. Se vain venyttelee kaulaansa tyytyväisenä huomiosta ja harjauksesta, vilkaisee välillä hoitajan touhuja ja etsii puhallellen heiniä karsinan turpeesta.
Varustaminenkin sujuu ongelmitta, kunhan varustaja ylettää heittämään satulan jättiläisen selkään. Suitsien ja riimujen laittoa varten Ralli osaa tarvittaessa laskea päänsä alas käskystä. Pinteleiden ja suojien kanssa tulee olla tarkkana, sillä Ralli ärsyyntyy niistä helposti, jos ne ovat liian kireällä. Tämän se osaa kyllä itsekin ilmoittaa; kävellessä jalkojen korkealle nostelu ja korvien niiden suuntaan heiluminen ovat varma merkki, ettei Ralli ole tyytyväinen.
Ratsuna Ralli on korvaamaton opetusmestari kaikenikäisille. Se pystyy kuljettamaan turvallisesti niin alkeiskurssilaisia, kuin kisaamaan vaikeissa esteluokissa kokeneempien ratsastajien kanssa. Ralli on sellainen kaikki käy -tyyppi: tekee mitä ratsastaja pyytää ja korjaa kokemattoman ratsastajan virheitä arvaten, mitä pyydetään. Helpoissa koulu- ja estetehtävissä kyydissä voikin melkein vain matkustella, sillä Ralli tietää harjoitukset vaikka silmät kiinni ja takaperin.
Ralli on kuin luotu tavalliseen humputteluun, mutta se toimii myös vaativimmissa tehtävissä. Silloin ratsastajan pitää kuitenkin osata herätellä ja verrytellä Ralli hyvin, sillä pitkine jalkoineen ja isoine lapiokavioineen se saattaa kompastella eikä taivu varsinkaan koulutehtäviin. Rallissa on myös vähän laiskan vikaa, ja se muuttuu helposti eteenpäin puksuttavaksi automaatiksi, kun se luulee tietävänsä ratsastajan pyytämät liikkeet etukäteen.
Esteillä ja maastossa Rallin voi tuntea heräävän ihan eri tavalla, sen korvat ovat hörössä, askellukseen tulee enemmän voimaa ja se selkeästi nauttii. Varsinkin maastossa Rallin pitkät jalat saavat lisää varmuutta, ja se pystyy niillä samoamaan läpi maiden ja mantujen, oli tiellä tiheää kuusikkoa, kivikkoa tai peltoa.

Ralli osaa lukea ihmisiä ihan omalla tavallaan, ja huomaa heti jos hoitaja tai ratsastaja on huonolla tuulella, jännittynyt tai peloissaan.
Muiden hevosten kanssa Ralli tulee toimeen kuin vettä vain, mutta on iän myötä alkanut olemaan tarkempi omasta arvostaan etenkin nuorien orien/ruunien seurassa. Näille se suuttuu helposti, jos nuorukaiset yrittävät pomotella tai muuten höykytellä sitä, eikä epäröi vilauttaa hampaitaan tai kavioitaan niille varoitukseksi. |
|
Rallin varusteet koostuvat vielä lähinnä vanhoista, ratsastuskoululta saaduista tavaroista.
Varusteliikkeinämme toimivat EQP, MWS Boutique, Mestyn Varuste ja Kivimetsän varuste, kiitos!
Varusteliikkeinämme toimivat EQP, MWS Boutique, Mestyn Varuste ja Kivimetsän varuste, kiitos!
Ratsastukseen
|
Liikutuksen jälkeen
|
Loimitus
|